lauantai 21. marraskuuta 2015

Long time no see...

Heippa!

Otsikko todellakin pitaa paikkansa... Ei ole tassa paljon tullut kirjoiteltua. Nyt jotenkin tuli sellainen spark, etta haluan kirjoittaa, ja vielapa suomeksi. Ei luontevammalta tuntuisi kirjoittaa englanniksi, mutta haluan pitaa suomen kielen taitoa ylla, etta edes jonkinlainen kunnollinen kirjoitustaito sailyisi. Joten tervetuloa uudet lukijat, tervetuloa jo blogia aikaisemmin lueskelleet!

Tosiaan, edelleen opiskelen taalla Amerikassa yliopistossa ja sophomore-vuosi eli toinen vuosi on parhaillaan menossa. Kursseja on tana lukukautena laidasta laitaa, muun muassa paa-aineeni eli businessin kursseja seka myos englantia ja biologiaa. Kurssit tana lukuvuonna ovat olleet suhtkoht kivoja, henkilokohtainen lempparini on ollut management and organization! Eipa tata lukukautta olekaan jaljella enaa kuin muutama viikko, ja sitten onkin hyvinansaitun joululoman aika, joka tulee naillanakymin vietettya koto-Suomessa.

Kesa ei meinannut Aberdeenissa loppua sitten mitenkaan. Viela lokakuun lopussa oli 30 asteen helteita, ja aurinko paistoi taydelta taivaalta. Nyt marraskuun loppupuolella voi vihdoin sanoa, etta taalla on syksy. Ensilumi ei ole viela kylla satanut, ja ei taalla kovin kylma viela ole.


Syksyn aikana on tullut tehtya vaikka mita. Orkesterissa soittamista olen jatkanut, ja sen lisaksi oli myos marching band juttuja, eli kannoin siis koulumme marching bandissa banneria. Marching band tourilla kavimme Sioux Fallsissa, Etela-Dakotan suurimmassa kaupungissa, ja taytyy sanoa etta tour oli kylla aivan mahtava, hauskaa oli! Futisotteluissakin on tullut kaytya hurraamassa koulumme puolesta. Go Wolves!

Asun tana vuonna edelleen asuntolassa, samassa missa viimekin vuonna, mutta ilman roommatea. Tassa huoneeni sen nakoisena kun se oli aivan aluksi, nyt huone on kylla kokenut vaikka kuinka monta muodonmuutosta. Kaverit kommentoivat huonettani etta "it looks like Pinterest threw up in your room". :D 




















Nyt ensi viikolla on taas Thanksgiving, yksi lemppari holidayistani (Finglish-sanahirvio....) taalla Amerikassa. Tana vuonna menen yhdelle kaverilleni pikkukaupunkiin, jossa on vain noin 700 asukasta, hui! Odotan innolla Thanksgivingia kieltamatta. Ah niita ruokia.

Tama oli vain siis tammoinen nopsa pieni paivitys, tarkoituksena on kuitenkin elvyttaa tama blogi ja alkaa taas kirjoittelemaan saannollisesti, joko englanniksi tai suomeksi, varmaan vahan senhetkisesta olotilasta riippuen. Naihin kuviin, naihin tunnelmiin!


xoxo, Iiris